Elämän Tähden temppeli    23.3.2023

Muinaisena aikana, jo sinisen planeetan varhaisemman kierroksen alkupuolella, oli teidän keskuudessanne kansa, joka palveli Valon Voimaa, joka loi ja ylläpiti maailmaa kaikkialla. Heillä oli vahva yhteys tuon voiman maaplaneettaa ylläpitävään virtaan. Kansa oli pyhä, yksi ensimmäisistä ihmiskehoissa tuota tehtävää maan päällä täyttävä. Kansa eli rakkaudesta Luojaansa, eikä heidän kehonsa muuta vaatineet. Ainoastaan kaksi kertaa auringonkierron aikana he kunnioittivat maan tietoisuutta, Pyhää Äitiä nauttimalla kristallista pyhää vettä, jota voitiin ammentaa vain kahdesta lähteestä. Toinen oli kansan vanhimpien suojelema ja toinen oli pyhän tehtävän Lähettiläällä.

Tuolla kansalla oli maan piirin tärkein tehtävä, sillä se oli pyhittänyt elämänsä sille, että sen ylläpitämän pysyvän Luojayhteyden kautta koko maallinen maailma sai oikean suuntansa ja elämänvoimansa, jotka takasivat jumalallisen kehityksen ja päämäärän. He olivat suoraan vastuussa Luovalle lähteelle, joka tuota Elämän Tähden eli Auringon maailmaa silloin ylläpiti ja vartioi. Elämän Tähti oli heille jumalallisen Voiman lähettiläs ja siksi he kumarsivat sitä ainoana tehtävänään pitää yhteys ja Valon virta kirkkaana, koko tuolloisen sen ihmiskunnan tähden. 

 Minä olin tuon kansan tehtäväänsä valittu Lähettiläs.

”-Kuljen niin tuttua polkua sinne, minkä nimeä me emme sano, emmekä millään tavalla muutenkaan ilmoita. Meidän kunnioituksemme tuota pyhää, Luovalta lähteeltä annettua temppeliä kohtaan on sellainen, etten pysty sitä millän tavalla kuvaamaan. Me emme koskaan puhu, vaan käytämme vain ääritilanteissa äänteitä, oikeastaan vain pyhien rituaalien yhteydessä. Sillä me emme tarvitse sanoja, vaan me vain tiedämme, miten itsessämme ja ympärillämme olevat energiat liikkuvat, me ikään kuin luemme niitä, tai elämme ne. Sanat tulivat vasta paljon meidän jälkeemme, silloin kun ihmistaimet jo olivat pudonneet Luovasta virrasta ja vajonneet aistiensa kautta maailmaan. 

Polku mutkittelee taivaita tavoittelevien puiden ja maasta nousevien saniaislehtiryppäiden keskellä. Hengitän syvään ja rytmisesti, niin kuin on opetettu ja keskittymiseni on Luovassa voimassa. Kävelyni noudattaa myös rituaaliimme kuuluvaa rytmiä ja se tuntuu kehossani kuin pyhältä laululta, ylistykseltä, joka väreilee kaikkialle Elämän Tähden piirin maailmoihin. Tiedän, että juuri tällä hetkellä meitä seurataan kaikkialla niissä muissa maailmoissa, joihin olemme yhteydessä. Tunnen heidän omien pyhiensä rakkauden ja tuen lähestyessäni tämän maailman pyhintä, temppeliämme. 

Kävellessäni tunnen, miten topaasikoru otsallani heiluu askelteni tahdissa. Se antaa oman värähtelynsä juuri siihen kohtaan kalloani, missä sitä tulevassa tehtävässäni tarvitsen. Olen täydellisesti yhtä tämän hetken, menneen ja tulevan kanssa. Kuin katsoisin väreilevää energiakuvaa, joka ei milloinkaan ala, eikä milloinkaan pääty. 

Jalassani on punotut jalkineet ja ne ovat juuri tähän tehtävään pyhitetyt ja tälle polulle siunatut. Ne kuljettavat minua yhä tihenevään viidakkomaiseen metsään. Se ympäröi kulkuani suojaten viileydellään. Paratiisin polku, muistan siunatun vanhempani sanoneen, 

-muista aina kunnioittaa sitä askeleellasi, sillä siitä riippuu tämän maailman kohtalo. 

Kuljen laajenevassa energiatilassa ja mitä lähemmäksi pääsen pyhää paikkaamme, sitä vähemmän enää tiedostan fyysistä olemustani. Yhdyn yhä vahvemmin Voimaan ja tunnen luomisen kykyni aktivoituvan. Minua ei enää ole fyysisenä hahmona, vaan olen muuttunut Valon lähettilääksi, joka on suorittava pyhän tehtävänsä yhteydessä Luovaan Lähteeseen. 

Valo sokaisisi minut, mikäli fyysiset silmäni olisivat ilmentyneinä, sillä niin yhtäkkiä polku päättyy ja saavun täysin pyöreälle Valon täyttämälle aukiolle, jonka keskellä on pylväin ja lehvin katettu pyhä rituaalipaasi. Pyhät merkit koristavat kiven pintaa ja tiedän, että vain minä näen ne. Kansamme vanhimmat ovat jo asettuneet omille paikoilleen ja he ovat tulleet aukiolle kukin omaa tehtäväänsä vastaavaa polkua pitkin. 

Paaden ympärillä on kultaisen Valon kehä, joka suojelee sitä ja pitää sen voiman kurissa. Sen tähden vain yksi tehtävään valittu saa astua sen sisään. Sellainen, jolla on Lähteen antama merkki silmissään. Niiden tulee loistaa samaa sinisen topaasin hehkua kuin otsalla olevan kivenkin. Tämä on kansamme ikiaikojen tunnistusmerkki ja tuon pyhän merkin haltija antaa koko elämänsä palvellen vain yhtä tehtävää. Pyhän merkin peilit antavat kantajalleen myös voimaa jatkaa fyysistä elämäänsä, vaikka ympärillä olevat pyhän perheen jäsenet siirtyvät kukin ajallaan tähtikotiinsa. Valittu elää kymmenkertaisen ajan muihin verrattuna, sillä hän ei koe aikaa, eikä auringon kiertoja kehonsa kautta, vaan jatkuva yhteys Lähteeseen on se, mikä hänet elävöittää, vaikka maan aika kuluisikin.

Astun kehän sisäpuolelle pyhien äänteiden kanssa. Odotan hetken, kunnes tunnen, miten Elämän Tähden virta aktivoituu hyvin voimakkaasti. Ympärilläni olevat kansani vanhimmat toistavat pyhää sanaa juuri oikealla taajuudella ja sen kautta luovat omaa jumalallista kuvaansa kaikkialle maailmaamme. Jokaisella on oma suuntansa ja niitä on kaikkiaan kaksitoista erilaista. Ne kuvaavat kahtatoista maailmaa, joiden kehitys etenee omalla tavallaan ja oman jumalallisen suunnitelmansa mukaisesti. 

Minä asetan oikean käteni pyhän kiven pinnalle, juuri oikean merkin kohdalle ja niin kivi aktivoituu vastaanottamaan luomisen suunnitelmaan kuuluvaa voimaa. Ympärilläni olevat kaksitoista siirtävät pyhän sanan laululla ne omiin maailmoihinsa raviten ne jälleen yhden Auringon kierron ajaksi.

Minun olemukseni värisee kuin kiihtyvä pyhä laulu ympärilläni ja yhdyn Valoon. Jos minussa olisi edes pienen pieni epäharmoninen hiukkanen, kehoni hajoaisi siihen paikkaan ja kaikkialla olevat kansat kärsisivät siitä tuhoavat seurauksensa. 

Minut ja paasi ympäröidään Luovan lähteen värähtelyllä, joka laajenee kohti kansani vanhempia. He saavat Lähteeltä topaasin sinisen siunauksensa ja hetkeksi heidänkin kehonsa katoavat tuon pyhän Valon täyttäessä heidät. Lähde on siunannut heidätkin. 

Kun Valo sitten aikojen päästä alkaa vetäytyä takaisin käteni alla olevan pyhään kohtaan, tulee samalla nähtäväksi kivipaaden kaikkiin sivuihin kaiverretut merkit. Ne vielä siunaavat kaikkialla olevat kansat ja kertovat, että tehtävä on suoritettu jumalallisen energian voimalla. Kaikkien katseet ovat suunnatut paaden merkkeihin, jotka hiljalleen paljastuvat. RAMYA` T loistaa kaikkien silmille ja pyhä kiitos äänne kohoaa korkeuksiin kaikkien vanhimpien huulilta. 

Minä suoritan kädelläni lukitsevat liikkeet ja vetäydyn kehästä selkä edelle kohti polkuni alkua. Kuljen pitkän matkan polun alkuun katse pyhää ympyrää kohden näin keräten askeleeni takaisin rituaalin päätyttyä. Metsä ympärilläni sulkee polun sitä mukaa kun sitä poistuessani puran. Hohdan edelleen vain Valoa, joka saa kasvit ympärillä kuin laulamaan, sillä kuulen ihmeellistä helinää, kasvikunnan kiitoslaulua. Me sulamme hetkeksi yhteen, sillä kiitosvastaukseni sulkee meidätkin samaan luomisen piiriin. 

Kun saavutan polun alkupään, käännyn äkisti kannoillani ja suuntaan kulkuni takaisin omaan pieneen temppeliini koko olemukseni kiitollisuudella valeltuna. Tehtäväni on suoritettu ja luominen sekä kehitys voi jatkaa kulkuaan. 

Temppelini ovikaaren kohdalla fyysinen kehoni jälleen palautuu ja astun omaan pieneen puutarhaani, joka on luotu Jumalan ylistykseksi. Kastan käteni pyhään lähteeseen ja juon tuota elämänvettä syvin kulauksin pyhästä maljasta, joka on vain sitä tehtävää varten asetettu. Kehoni elinvoima palautuu ja katson sitä hetken etäältä etsien jotain, mikä voisi kertoa siitä, että tehtävä olisi ollut liian voimallinen. Näen kasvoni, joiden ääriviivoja en pysty erottamaan, ainoastaan vaalean siniset silmät loistavat Rakkauden Valoa. Valkeaan kankaaseen verhottu muu kehoni on myös silmältä näkymättömissä, mutta voin havaita, että se on värähtelynsä perusteella vahingoittumaton. Kankaan alta pilkistävät pienet jalat punotuissa sandaaleissa ja nekin ovat entisen voimansa pitäneet. Kehoni on suoriutunut tehtävästä hyvin ja voin palata siihen täysin. Lasken hupun päästäni ja paljastan tummat kutrini, jotka on sidottu yhteen pyhän juhlamenon kunniaksi tietyllä tavalla. Käännyn asuntoni porttia kohti ja kävelen sisään edelleen pyhää tulta hehkuen. Menen juhla-asuani varten puusta valmistetulle, kauniille kaapilla ja riisun sinne sandaalini ja valkean kaapuni, pukien päälleni tavallisen asuni, joka myös on valkea, mutta kukin koristeltu. 

Istun punotulle istuimelleni, josta näen puutarhani koko kauneuden ja asetun tuttuun pyhitettyyn asentooni ja jatkan kiitostani kohti korkeuksia. RAMYA` T. Tehtäväni on jälleen suoritettu.”

Kausaalinen kehomme on täynnä menneiden elämien korkeaakin muistia. Kun aika ja virtaus ovat oikeat, tallennettu voi ilmentyä sanoina ja kuvina, jotka me koemme muistoiksi. Me moniulotteiset olennot olemme ihmeellisiä Luovan Voiman luomuksia. Suorittaen tehtäväämme täällä maan päällä eri aikakausina eri tavalla. Korkeat muistot ovat lahjoista suurimpia. Kiitos.