Liettua 7-8.6.2024

Saavuimme Liettuan puolelle iltasella ja siitä alkoikin sitten seikkailu kohti camping-aluetta, josta olimme varanneet autolle paikan. Matkalla alkoi sade ja sen seuraksi alkoi edessämme tietyö, jonka kiertämiseksi google tarjosi hyvän tien. Koska tiesimme, että majoituksen vastaanotto menee kiinni klo 22, niin ilomielin suuntasimme kiertotielle, että ehtisimme edes suht ajoissa. Kierotie alkoi kapeana, mutta päällystettynä, mutta viiden kilometrin jälkeen se muuttui hiekkatieksi, jota oli ajettu raskain telaketjuin. Tai siltä meistä ainakin tuntui, sillä matkailuauto alkoi pomppia, rämistä ja rytistä heti, jos nopeusmittari ylitti 30km tuntinopeuden. Majoituspaikkaan ilmoitimme reippaasta myöhästymisestä, mutta emme saaneet vastausta odotetaanko meitä vai ei.

 Lähes 60km ajoimme väsyneinä kohti määränpäätä, joka ei tuntunut ollenkaan lähestyvän. Lopulta, monen mutkaisen ja liejuisenkin pätkän jälkeen pääsimme asvaltille todeten, että viidenkymmenen kilometrin tietyöpätkän jälkeen olisimme olleet jo perillä yli puoli tuntia sitten. Päätimme tunnin myöhästymistä huolimatta ajaa campingalueelle, josko meitä sittenkin onnistaisi ja joku odottaisi meitä. Baltian maissa asuntoautossa yöpyminen muualla kuin campingalueilla on kiellettyä. Pimeässä sadesäässä saavuimme kaunista pientä siltaa pitkin Omenoiden saarelle, missä meitä odotti iloinen nuorimies sanoen, että eipä mitään, tervetuloa vain, vaikka olimme niin myöhässä. Saimme rauhallisen paikan ja nukuimme kuin ei koskaan ukkosesta ja sateesta huolimatta. Kiitimme sydämemme pohjasta turvallista perille pääsyä.

Aamun valjetessa otimme kerrankin vähän rauhallisemmin ja vasta kymmenen aikaan suuntasimme kohti Vilnaa, jonka Auttajat olivat antaneet seuraavaksi kohteeksemme. Kaikki sujui nyt superhyvin ja parkkipaikkaa myöten tiemme Vilnan vanhan kaupungin portille tasoitettiin kuin hyvityksenä eilisestä raskaasta ja osin vaarallisesta taipaleesta. Vilna on kaunis kaupunki, ainakin vanhalta osaltaan, missä me vierailimme. Hyvin keskiaikainen tunnelma virtasi kohti, kun astuimme sisään suuresta pyhiinvaeltajien portista. Portti on nimeltään Ausros Vartai, eli Aamunkoiton Portti. Porttikaaren yläpuolella on upea vanha kappeli ja Neitsyt Marian pyhäkkö, jonne mekin ohjauksen mukaisesti suunnistimme. Ihmeitä tekevän Marian suuren ikonin edessä monet polvistuivat syvään ja hartaaseen rukoukseen, luottaen Pyhän Äidin kykyyn luoda ihmeitä. Me istuimme seinustalla ja rukoilimme niin kuin tälle matkalle oli ohjeistettu ja Patrick avasi voimakkaan valoportaalin portin yläpuolelle tuomaan Pyhä Sydämen voimaa kaikille ihmisille, jotka siitä sisään astuvat. Minun vieressäni pyhäkössä istui nainen, joka itki hartaasta ja minä sain ohjauksen olla hänen energeettisenä tukenaan. Lähtiessämme annoin hänelle Pyhän Äidin kuvan, jossa Äidin sydämestä säteilee suuri Valo. Nainen kiitti silmillään ja katseltuaan kuvaa hetken, puhkesi jälleen itkuun. Tunsin, miten me naiset olemme jollain tavalla yhteydessä toisiimme, kunhan vain annamme sydämemme avautua naisena olemiseen ja niihin suruihinkin, joita me naiset, äidit, vaimot ja mummot kannamme jokaisessa Euroopankin kylässä. Me olemme saman energian kantajia, riippumatta siitä, missä päin elämme tai asumme.

Aamunkoiton portin vieressä oli Vilnan Pyhän Hengen ortodoksinen kirkko, jossa myös vierailimme. Kirkossa oli todellakin ihana ja pyhä energia. Monien Pyhittäjien ikonit ja siunaukset tuntuivat omassa olemuksessa hyvin vahvasti ja sytytin yhteisöllemme tuohuksen Johannes Syyrialaisen ikonin edessä, sillä hänen siunauksensa koen meidänkin kehityksellemme tärkeänä. Eteiseen jätimme lähtiessämme pienen pinon englanninkielisiä esitteitämme. Jätin flyereita myös lähellä olleeseen esoteeriseen kauppaan, jonka myyjä seisoi hymyillen ovella. Hän alkoi lukea esitettä ja nyökkäsi minulle edelleen hymyillen, kuin kiittäen tekstistä.

Vanhan kaupungin jälkeen siunattiin Neris-joki, joka Vilnan kautta virtaa niin itään Valko-Venäjälle, kuin länteenkin, missä se seuraa Kalingradin rajaa aina mereen saakka. Olkoon tämä joki rauhan energian vuolaana virtaava joki.

Matka kohti Puolaa kulki viljavien ja kumpuilevien maalaismaisemien halki niin monien vanhojen pyhien puiden koristaessa jokaista tien reunaa. Totesimme, että Liettua tuntuu kotoisalta ja ihmiset hyvin rauhallisilta. Totesimme matkalla myös sen, että Puolassa joudumme yöpymään hotelleissa, sillä camping alueita ei juurikaan ole, eivätkä ne harvat vastaa kyselyihin. Jännittävä nähdä, mitä Puola tuo tullessaan.